lauantai 11. lokakuuta 2008

Kylpyhuoneremontin kuulumisia



Kylpyhuoneessa ja saunassa ovat työt edistyneet huomattavasti. Viikon aikana on saunan höyrysulun folio (?) uusittu ja nyt meillä on huone, jossa voi olla huoletta ilman, että avaruusoliot pääsevät lukemaan ajatuksiamme... Uutta lattiaa on valettu ensimmäinen kerros ja saunaan on tehty kuivakaivo. Seinätkin on jo levytetty ja koppero alkaa näyttämään taas jo edistyneemmältä.
Keittiössäkin on pientä edistystä. Tasohan asennettiin tällä viikolla ja uusi tiskiallas kiiltelee kauniisti. Halogeenit on asennettu kaappien alle, mutta sähköä niissä ei vielä ole. Sähkömies on aloittanut uusien katkaisijoiden asentamisen. Uudet katkaisijat ovat Enston Impressivo-mallistosta alumiinin väriset ja lasikehyksiin asennettavat. Pistorasiatkin tullaan vaihtamaan, mutta niitä ei löytynyt samasta mallistosta. Oli tyydyttävä kahdesta eri mallistosta poimittuihin pistorasioihin.
Seuraavana meille tulee työnalle keittiön "saarekkeen" takalevyjen asentaminen. Sen jälkeen otetaan työnalle haastava keittiön putkien piiloon kotelointi, jotta sitten joskus siihen kohtaan saadaan liesituuletin kiinni.

Ei kommentteja: