sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Hmmm...vessaremonttia (5 kuukautta myöhemmin)


Niin vain on aika hurahtanut ja pikkuvessan remontti on samassa jamassa, kuin 5 kuukautta aiemmin. :-( Suurin haaste remontin käynnistymiselle on ollut työmiehen löytyminen. Tammikuussa pikkuvessaa kävi katsomassa yksi, joka lupasi tehdä työn, kun kiireet helpottavat. Nyt huhtikuussa hän lupasi tulla, mutta eilen työ siirtyi taas ainakin kahdella viikolla eteenpäin.
Kerrankin on niin, että meillä on hankittuna laatat, sauma-aineet ja jopa wc-istuin, allas ja hana tilattiin eilen. Enää puuttuu tekijämies. Ihan täysin toimettomina emme ole olleet, vaan saimme tilattua uuden ulko-oven. Hyvää joutuu aina odottamaan, ja uusi ovi toimitetaan vasta touko-kesäkuun vaihteessa.

Ei kommentteja: